Elokuu päättyy ja sitä myöten kesä. On aika ottaa vastaan uusi syksy ja sitä myötä pian myöskin uusi talvi. Johan tässä olikin kesäkelejä kerrakseen. Syksy on vuodenajoista vähiten mieleiseni, mutta onhan siinäkin toki kauniit ja hyvät puolensa.

Syksyn myötä jatkuu myöskin opiskeluni, tosin taas astetta ylemmässä oppilaitoksessa. Lukion jälkeen sain vuoden ajan maistella erittäin mielenkiintoista armeijaelämää, joka taisi jäädä vielä sinne jonnekin kytemään ja odottamaan tilaisuuttaan... Kuitenkin nyt vuoden tauon jälkeen on aika yrittää sopeutua jälleen opiskelijaelämään ja vieläpä korkeakouluopiskelijan silmin. Huomenna on ensimmäinen päivä yliopistossa.

Saa nähdä, mitä tulee.

   Viikonlopun TJ0-juhlista on nyt selvitty ja on aika aloittaa sopeutuminen tähän epäsärmään siviilielämään, missä juuri mikään ei onnistu yhtä hyvin kuin armeijassa. Todennäköisesti pidän kesäloman tapaista tässä syyskuuhun ja opintojen alkuun asti. Tekemistä kyllä riittää. Tällä viikolla alan jo valmistella muuttoa pois kotoa ja jossain välissä kesää itse muutto tapahtunee. Lisäksi pian entinen huoneeni kokee remontin, johon osallistun. Eiköhän tässä pärjäillä loppukesä hyvin.

Minulta se on nyt ohi. Toivotankin siis huomenna palvelukseen astuville II/11 -saapumiserän TJ-mosille maittavia aamuja!

TJ -2

   Viimeinen ilta on tullut. Sen myötä on mennyt myös viimeinen päivällinen ja viimeinen sotilaskotireissu. Kohta on vuorossa viimeinen iltapala ja sen jälkeen viimeistä kertaa iltatoimet ja pinkan väsääminen. Henkilökohtainen haaste: varusmiespalveluksen särmin pinkka syntyy viimeisenä iltana. "Kattellaan".

Huomenna sitten shortsit jalkaan, paita pois housuista ja ulos kasarmin portista. Ulos vielä kerran!

TJ 1

   Heinäkuu aukeni helteisenä ja itse viettelen "pakkolomaani" kotosalla. Viimeiset kuntoisuuslomapäivät oli pakko polttaa pois osittain siitäkin syystä, että meitä vanhoja patuja ei jaksettu katsella siellä kasarmilla. Ja onhan sekin hyvä, ettei lomia jäänyt käyttämättä.

Viikon päästä se on ohi. Kävelen toistaiseksi viimeisen kerran ulos Tykistöprikaatin pääportista, eikä mikään ole minua odottamassa kummallakaan puolella porttia. Edessä lienee vain yksinäinen kotimatka ja TJ0-päivä. Siitä se alamäki sitten alkaa..

TJ 7

   Nyt se on sitten pulkassa. Kävin viimeisen kerran Helsingissä hakemassa loput sinne jääneet tavarani. Ei ollut kyllä mikään helppo reissu. Sen lisäksi, että sain takaisin kaiken, mitä menin hakemaankin, sain myös tavaroita, joita en olisi halunnut. Niistä tuli tosi paha mieli. Meinaan että eikö niitä kirjeitä, valokuvia, kortteja ja muuta sensellaista olisi voinut itse hävittää sen sijaan että tunkee ne takaisin minulle? Varsinkin kun viimeksi keskustellessamme vakuutettiin, että säilytetään ne muiden muistojen seassa eikä tuhota niitä, sillä eiväthän kirjeet ja kortit ole mitään pahaa tehneet. Aamulla toivoin, että tämänpäiväisen reissun jälkeen voisin alkaa viimein unohtaa ja elämään eteenpäin. Nyt minun pitää itse hävittää aikanaan rakkaudella ja välittäen tekemäni tunteenosoitukseni ja siitähän se vasta paha mieli tuleekin...

Omat puolikkaani muistoista säilytän, sillä ne eivät satuta minua, enkä halua satuttaa toistakaan dumppaamalla niitä hänelle takaisin.

Paluumatkalla Helsingistä itkin. En sitä, että jouduimme eroamaan, vaan sitä että sain taakakseni vielä niin ikävän asian. Toivottavasti edes ajattelit hyvää laittaessasi ne tavarat muiden mukaan siihen kassiin, jonka annoit minulle. Onneksi voin olla iloinen edes siitä tiedosta, että minä en tehnyt sinulle samaa, vaan tein kaikkeni, että sait lopulta mielenrauhan.

Loppujen lopuksi jokainen ansaitsee sen: mielenrauhan.

TJ 36

   Kun kaikki, mitä teen tuntuu tekevän asiat aina vain vaikeammiksi...

Kellarissa odottaisi uusi pyörä korjaamistaan. Se on niin huonossa kunnossa, etten aio edes aloittaa. En ainakaan vielä pitkään aikaan.

TJ 39

   Nyt se kahden viikon leirihelvetti on ohi ja viikon päästä edessä olisi sitten toinen. Ei se kyllä oikeastaan ollut niin paha, sillä ensimmäinen viikko Utissa nukuttiin sisällä, syötiin mukessa ja käytiin sotkussa. Toinen viikko meni Kemijärvellä "Rovajärven tykistöfestareilla". Eipä ollenkaan paha rasti, vaikka kahden viikon leiri pahalta kuulostaisikin. Yhteensä kahden viikon aikana lensimme kymmenisen tuntia. Rovajärvi jäi taakse, eikä sinne tarvitse enää koskaan palata.

Sitten masentavampiin asioihin. Ilmeisesti aiemmin keväällä kirjoittamani vuodatukset ovat loukanneet entistä parasta ystävääni. Esitän syvimmät pahoitteluni niiden takia. Painotan kuitenkin, että pidän blogia vain ja ainoastaan itseäni varten, sillä kirjoittaminen helpottaa. Pidän kaikki tekstit näkyvillä julkisesti, sillä jotakuta ne saattavat auttaa välttämään elämässä tapahtuvia typeryyksiä. Tekstit eivät ole tarkoitettu loukkaamaan, vaan kuvaamaan sisäistä oloani. Se on ollut tämän kevään aikana hyvin ristiriitainenkin.

Rovajärvellä päätin, että lienee aika lopettaa tämä jahkaaminen ja hedelmätön pelleily. Minä olen ihmisenä hyvin epätäydellinen olento. Paras tapa varmistaa se, ettei enää loukkaa toista, on pistää kaikki välit poikki niin hienovaraisesti kuin vain pystyy. Se voi tarkoittaa sitä, että teen itselleni jälleen yhden vihollisen lisää, mutta parempi sekin kuin jäädä ikuiseksi häviäjäksi. Sitä paitsi minun pitää olla sujut menneisyyteni kanssa, jos aion lähteä rauhanturvaajaksi. Loppujen lopuksi suurin haaveeni on antaa koko elämäni jonkin tärkeänä pitämäni asian puolesta. Näin ollen saatan tulla takaisin kotiin mäntylaatikossa.

TJ 41

   Olen siis yksin kotona. Päivällä kävin hiukan pyörällä kaupassa ostamassa ylimääräistä evästä ensi viikolla alkavalle kahden viikon lennätysleirille, joka vie minut ympäri Suomea. Siinä kohokohdat. Viikonloppu on mennyt turhautuen elämään ja ahdistukseen. Ei ole reilua, että joutuu tyytymään siihen osaan, jota ei itse itselleen toivonut eikä pyrkinyt saamaan. Yksinäisyys pistää taas päätään esiin jostain sängyn takaa. Viimeinen kuukausi ei ole tehnyt minulle mitään hyvää. Olisin voinut mennä mökillekin, mutta ei siellä olosta olisi tullut yhtään sen helpompaa kuin täälläkään.

Ja joka yö näen niitä samoja unia, joista herääminen on aina niin suuri pettymys, että tahtoisi vain nukahtaa eikä koskaan enää herätä.

Kesä lähestyy. Pitäisi kai olla onnellinen siitäkin. Lähinnä olo on kuitenkin ahdistunut - ja kuitenkin loukattu. Olenko minä vain menneisyyden mörkö kaapissa? Ja kun kesä sitten tulee, olenko jälleen vain paha ihminen, joka tappaa kevään elvyttämän kukkasen yrittäessään saada sen kukoistamaan laittamalla sen ruukkuunsa? Kunpa olisin saanut tarpeeksi aikaa osoittaa pystyväni huolehtimaan siitä kukasta vielä talven loputtuakin.

Taitaa olla aivan sama, mitä tänne kirjoitan, koska kukaan ei kuitenkaan lue sitä. Voinhan aina kirjoittaa itseäni varten. Rikoin tänään vahingossa vanhan seinäkelloni yrittäessäni säätää sen käymään takaperin. Ei siis ainakaan kellosepäksi kannata haaveilla.

Ensi viikolla alkaa siis Utti+Rovajärvi. Kaksi viikkoa harjoituksessa ja sen jälkeen viikko lomaa. Kuulemisiin!

TJ 55

   Hyvää äitienpäivää!

...olen melko iloinen siitä, että loma päättyy. Tiedän, se kuulostaa typerältä, mutta ottaen huomioon nykyisen elämäni, ei se ole ollenkaan ihmeellinen tapaus. Tietysti jään kaipaamaan myöhään nukkumista aamuisin ja kaikkea muuta helppoa elämää, mutta ainakin tilalle astuu jotain, mikä pitää mielen virkeänä. Aika palata takaisin kurin ja järjestyksen pariin.

Tajusin tänään, että reilun kuukauden takaisen eron jälkeen elämässäni ei ole ollut muuta varsinaista sisältöä kuin armeija. Tämä viikko kotona ei tehnyt minulle juurikaan hyvää. Joka aamu herätessäni elämäni tuntui entistä tyhjemmältä ja vaikeammalta. Perjantaina en olisi enää halunnut edes nousta sängystä. Tajusin, että palveluksen päätyttyä putoaisin tyhjiöön. Minua ei olisi kukaan ottamassa avosylin vastaan siviilissä ja viimein aloittamassa elämäänsä kanssani. Minulla ei ole enää armeijan ulkopuolella mitään paitsi opiskelu, joka sekin alkaa vasta joskus kesän päätyttyä. Elämä potkii näköjään päähän melko rankasti välillä.

Minua rehellisesti sanoen pelottaa parin kuukauden päässä häämöttävä kotiutuminen. Astun ulos kasarmin portista, mutta entä sitten? Ei ole sitä hymyilevää tyttöä juoksemassa vastaan ja hyppäämässä syliini. Ei ole sitä kotiutumisen riemua ja iloista kotimatkaa auton takapenkillä pää vasten kesämekon helmaa pehmeässä sylissä. Ei ole onnellista loppukesää unelmia toteuttaen. Ei ole muuta kuin muutto uuteen kotiin ja tyhjä vuode odottamassa yksinäistä ihmistä, joka ei ole enää mitään. Kaikki unelmat, jotka ehdin ja ehdimme rakentaa intin aikana murenivat raunioiksi.

En jaksa enää teeskennellä olevani iloinen. Jokaisen hymyn ja naurun jälkeen mieleen palaavat kuitenkin nämä samat asiat. En jaksa enää edes itkeä.

No, ainakin tekemäni syntymäpäiväkortti oli kuulemma kaunis. Kiitos siitä oli paras palkkio, minkä toivoin saavani. Se muistuttaa minua siitä, että päättyneen parisuhteen jälkeen minulla ei ole yhtä vihollista lisää, vaan yksi arvokas "ystävä" enemmän.

Takana on tänään tasan kolmesataa vuorokautta armeijaa...

TJ 62

   Vuoden verran kellarissa lojunut Jupiter-pyöräni pääsi tänään viimein nuuhkimaan kevätilmaa korjattuna ja muutenkin laitettuna. Pari päivää kului pölyisessä verstaassa takarumpua purkaessa ja puhdistaessa. Vika löytyi onneksi heti: kaksi hajonnutta laakerinkuulaa. Vaihdoin kuulat ehjiin ja puhdistin koko kasetin eilen. Tänään löin laakerit, planeettapyörästön, jarrurummun ja muut tarvittavat osat voideltuina takaisin paikoilleen. Kuinka ollakaan, vuoden odottelun, työn, hikoilun ja pienen verenvuodatuksenkin (haavoja tulee silloin tällöin) jälkeen polkupyöräni on viimein korjattu ja valmis jatkamaan palvelustaan.

Suoritin oitis rasitustestin pyöräilemällä Jyväsjärven ympäri ja pyörä suoriutui siitä erinomaisesti ilman mitään soraääniä. Hienoinen ilon tunnekin käväisi mielessäni kantaessani pyörän ulos kellarista ja ajaessani pitkin Jyväsjärven rantaa. Ilma oli kaunis.

Nyt on siis yksi murheenkryyni korjattu. Jäljellä olisi vielä yksi. Se vaatii jo oikeita varaosia ja lisää työtä, mutta ainakin sen kohdalla tiedän, mitä pitää korjata..

Näin paljon osia irtosi takarummun sisältä

TJ 64

   Näin saatettiin päätökseensä suomalaisen työn juhla tältä vuodelta. Ensimmäistä kertaa kuljin kaupungilla vappuna ylioppilaslakki päässäni. Se tosiaankin toi vapunviettoon uuden tarkoituksen. Sääkin suosi suureksi osaksi ulkoilua, vaikka pari kertaa taivaalta puhalsi lumihiutaleitakin.

Aamupäivällä perinteinen vappubrunssi, sitten kaupungille pyöräilemään serpentiinillä koristellulla polkupyörällä ja päivän huipennukseksi vappukruisailuun osallistuminen kummisedän Buickilla.

Tämän pitäisi siis olla vuoden paras päivä. No, jotenkin se vaan ei enää tunnu sellaiselta, vaikka silloin tällöin tunsin ilon läikähtävän yli äyräiden. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan ja tiedän täsmälleen, mitä.

No... Ensi viikko on lomaa. Voin keskittyä vaikka pyöräremonttiin.

TJ 68